TOK-Cruise
25.10.05 klo 16:30
Eilissäpäivänä palasin FIBSin järjestämältä TOK-risteilyltä. Kyseessä on siis IB:n tiedon teorian esseetä käsittelevä symppoosiumi. Mukana oli noin puolet Suomen IB-kouluista, loput risteilevät viikon kuluttua.Taidekuvia risteilyltä saattaa ilmestyä tännekin. Hauskaa tietysti oli, vaikka FIBS olikin hiukan taistellut järjestelyjen kanssa. Toisaalta ihan hyvän risteilyn saivat aikaan kolmen päivän varoitusajalla.
Ajeltuamme yötä myöten bussilla Turkuun ja odoteltuamme lippuja siirryimme laivaan. Seurasi aamupalaa ja "morning discussion". Iltapäivän keskusteluhetki jäi FIBSin pikku kämmin takia pitämättä. Keskusteluhetken sijaan palloilin iltapäivällä pitkin laivaa ja otin yhdet nokoset joista oli kuitenkin vain haittaa.
Illalla osallistuimme FIBSin ohjattuun väittelyyn, jossa emme päässeet edes toiselle kierrokselle. Voittaja sai 30 euron lahjakortin eläinnaamareihin pukeutuneelta tuomaristolta. Väittelyn jälkeen johtoporraskin vaihtoi vapaalle. Kevyt iltapala, käynti verottomassa kauppaliikkeessä ja sitten - karaokea. Suomalaiset ovat kyllä pelottavia. Itseltä jäi laulamatta.
Neljä tuntia todella omituista heilumista laivan yökerhossa. Aikaa nukkumiselle jäi tunti ja viisitoista minuuttia. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä alimmalla hyttikannella vesirajan alapuolella laivan ääniin kiinnittää erityisen paljon huomioita. En edellisillä nokosillani huomannutkaan, että laiva solisee niin kovaa. Aamiaista ja ulos.
Risteilyltä palattuani nukuin 16 tuntia. Lukuun ottamatta muutamia tunnin nokosia valvoin yli 50 tuntia putkeen. Olo oli miellyttävä. Ja myöhästyin koulusta nukkumisen takia, prkl.
Murphyn laki, Osa 2
Keskiviikkona, juuri ennen loman alkua oli koulussa poistumisharjoitus ja yllättäen unohdin kameran luokkaan. Olisi tullut taas siistejä kuvia.
Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentointi suljettu
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu. Jos sinulla on tärkeää sanottavaa, laita palautetta.