Sivusto tulossa - joojoo
20.8.05 klo 00:15
Tähän avataan sivusto 1.1.2002.
Kaikki ovat joksu nähneet tuon luonnonoikun - sivun jonka ainut funktio on kertoa ettei mitään sivua vielä ole. Usein tällainen sivu on täysin hyödytön - erityisesti jos sivun kaikki informaatio on kiteytetty lauseeseen "tähän avataan sivusto lähiaikoina". Mutta onko tuo luonnonoikku oikeasti niin paha kuin väitetään? Voiko se jopa olla ystävämme?
Voiko niistä olla oikeasti hyötyä?
"Sivusto tulossa"-sivuja pidetään yleensä webin rikkaruohona, mutta usein tällainen sivu on se pienempi paha. Web-sivustoa julkaistaessa web-hotellitila hankitaan yleensä reippaasti ennen sivuston julkaisua, esimerkiksi testausta varten. Tai sitten domain halutaan varata, jottei kukaan vie sitä nenän edestä.
Joka tapauksessa tilanne on se, että webhotellitila on hankittu ja domain osoittaa sinne. Sivusto julkaistaan myöhemmin, kuten oli tarkoituskin. Kaikki on järjestyksessä.
Valitettavasti on olemassa skenaario, jossa käyttäjä saapuu sivuille arvaamalla URL-osoitteen, tai kuultuaan sen joltakin, tai tutkiessaan onko domain vapaana ja niin edelleen. Jos vastaan tulee pelkkä palvelimen tiedostolistaus, on käyttäjä ymmällään.
Millainen sen pitäisi olla?
Vähimmillään sivulla tulisi mainita, että jotain julkaistaan joskus. Sekin on parempi kuin tiedostolistaus, koska käyttäjä ymmärtää että:
- Kyseessä ei ole tekninen häiriö
- Domain ei kuulu lopetetulle sivustolle
- Kyseessä ei ole jokin ylläpitotoimi
- Kyseessä ei ole jonkun henkilökohtainen tiedostovarasto
- Mitään sivustoa ei ole eikä koskaan ole ollutkaan. Se on vasta tulossa.
Tällainen sivu - vaikka onkin parempi kuin ei mitään - on tietosisällöltään vajavainen eikä palvele käyttäjän tarpeita juuri lainkaan. Käyttäjä tulee ikionnelliseksi, jos sivulla:
- Kerrotaan mikä sivusto tulee olemaan - yrityksen kotisivu vai jokin mielenkiintoinen uusi palvelu? Jos sivuston sisältö ei ole itsestäänselvä, kerro myös siitä - saatat herättää kävijän mielenkiinnon.
- Kerrotaan julkaisuaikataulu. Tämän on parasta pitää. Jos julkaisupäivämäärä muutuu myöhemmäksi, olisi se parasta muuttaa myös sivulle ja lisätä sille erillinen tiedotus asiasta - miksi julkaisua siirrettiin ja edistyykö sivusto nyt varmasti. Näin käyttäjälle ei jää käsitystä, että julkaisua vain siirretään ja siirretään. Jos aikataulu puuttuu, ei käyttäjä tiedä onko sivusto tarkoitus julkaista muutaman kuukauden päästä vai talvella 2002.
- Annetaan julkaisijan yhteystiedot. Käyttäjillä saattaa olla kysymyksiä sivustoon tai sen julkaisuun liittyen. Muutenkin yhteystiedot ovat saattavat esim. yrityksen sivuilla tulla käyttöön jo ennen julkaisua.
- Lisäksi voi olla hyvä idea lisätä sivulle sähköpostilista, jolla on tarkoitus yksinkertaisesti kertoa käyttäjille, että sivusto on avautunut. Idea on tuore, ja sitä näkee harvoin käytettävän.
Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentointi suljettu
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu. Jos sinulla on tärkeää sanottavaa, laita palautetta.