Jäljet lumessa

13.2.06 klo 16:18

Kävimme Mika, Juhon ja Tomin kanssa voittamassa partiotaitokisoissa kultaa. Hirveää panostusta ja trikoopelleilyä ei voitto vaatinut, sillä sarjassamme oli huikeat yksi osallistuja. Kisamaksua vastaan saimme kultamitalin ja palkintoensiapulaukun.

Erityisesti haimme kisoista ideoita ensi syksyn PT-kisoihin, jotka järjestää lippukuntani Korven Vaeltajat. Parannusehdotuksia tulikin palautelomake täyteen. Loppujen lopuksi kisat olivat ihan hyvät, ja järjestäjät olivat tehneet hyvää työtä. Puolen tunnin jonotus, suullinen EA-tehtävä ja aikataulun kutistuminen eivät niin hirveästi haitanneet.

Osa tehtävistä oli ihan hauskoja, mm. kottikärryt, joihin tuli lopulta kahdeksankulmainen rengas sekä poronkäristys, johon lipsahti liikaa sipulia. Paperitehtäviä oli noin 50%, mikä on ihan mielenkiintoinen saavutus.

Jauhettuja juttuja

Kisoissa jauhettiin mm. seuraavia väsyneitä juttuja:


Kommentit

  1. 13.2.06 klo 18:36 Nessie

    Paperitehtävät kannattaa kyllä tosiaan jättää mahdollisimman minimiin sitten kun on itse järkkäämäsä kisoja - niiden lippulappujen kanssa on ihan raivostuttavaa räpeltää kun kynä hukkuu kuitenkin ja muste huuhtoutuu sateen mukana. Itsekin olen muuten väsännyt jossain kisoissa jotain epämääräisiä kärryjä ja aika loppui kesken niin piti tyytyä neliskulmaiseen pyörään. Voinee arvata, että hyvin pyöri ja nauruun meinasi tukehtua. :D
  2. 13.2.06 klo 19:44 Emil Virkki

    Se kärry kesti muuten jopa ihmisen kuljettamisen - niin hyvää jälkeä tehtiin. Tosin pyörä oli parhaimmillaan silloin kun se ei pyörinyt, sillä aina kun pyörähti niin kyydissäolijaan sattui :D

Kommentointi suljettu

Tämän merkinnän kommentointi on suljettu. Jos sinulla on tärkeää sanottavaa, laita palautetta.