Eurolife, Päivät 5 - 8
30.7.06 klo 22:58
Loppuleiristä kirjoitteluaika hiukan väheni muiden askareitten vuoksi, joten listataan asiat näin jälkikäteen.
Päivä 5 (Keskiviikko)
Päivä 5 virallisessa blogissa.
Turun Sanomien toimittaja kävi keskiviikkona tutustumassa leiriin. Yleisesti ottaen partioleirit eivät kiinnosta lehtiä koska "niitä on niin paljon", mutta leirin IT-painotteisuus ja hyväveli-yhteydet toimitukseen saivat jutun lehteen. Toimittaja onnisui kuvaamaan Itävallan poikien leffankuvaussession, jossa ruumista raahattiin juuri kaivoon. Asiayhteydestä irrotettuna kuva antoi varmaankin mielenkiintoisen kuvan leiristä. Ehdimme toivoa, että kuvaa ei tulisi lehteen, mutta lopulta se ilmestyi sivun suurimpana kuvana koossa 20cm x 15cm.
IT-rakennuksessa sijaitsevassa pikkukeittiössä osa leiriläisistä teki ruokaa ruokamarkkinoita varten. Ajatuksena oli, että jokainen maa tarjoaa jotakin perinneruokaa päivällisellä. Keittiö jäi aivan järkyttävään kuntoon ja haisi pahalle kuin mikä. Ruuat olivat hyviä ja monipuolisia - joka maasta ehkä kolme ruokalajia, eli yhteensä noin parikymmentä eri ruokalajia sekä lisukkeet ja pikkupurtavat. Noin puolet jäi syömättä, koska ruokaa oli niin paljon. Vain pari ruokalajia jäi minulta maistamatta.
Portugalilaisten kalavuokaa en uksaltanut ensin ottaa, koska kala oli seissyt IT-kämpän jääkaapissa koko viikon ja haissut niin järkyttävälle, että se siirrettiin keittiöön. Ajattelin, että kerran tässä vain eletään, joten syödään nyt vaan. Myöhemmin kuulin, että kala oli ollut kuivattua, ja viikko oli kulunut liotessa, joten hygieniaongelmia ei ollut.
Ruokatorilla vieraili myös Joulupukki. Nakki heilui suuntaani, joten minun ei auttanut kuin vetää parta naamalle ja punaiset rytkyt niskaan. Kilikello heilui rivosti jalkojen välissä, tosin vahingossa. Joulupukki kyseli mm. lahjatoiveita ja laulatti lapsilla joululauluja näiden kotimaasta. Itävaltalaiset lauloivat myös hitin Last Christmas. Eräs sälli pääsi syliinkin. Joulupukki puhui vain suomea, joten Kaisa joutui tulkkaamaan megafonin kanssa. Koska lämpömittari osoitti hellelukemia, Joulupukilla oli "taksi odottamassa nurkan takana".
Kahvilan Suomi-ilta oli mainio. Kahvila ei todellakaan ollut ylimitoitettu, kuten luulimme - se muodosti tärkeän osan ohjelmasta. Opetimme ulkomaisille mm. letkajenkkaa Don Johnson Big Bandin "One MC, One Delay"- kappaleen tahtiin. Se muuten oikeasti toimii, kokeilkaa.
IT-tiimimme sai megalomaanisen idean kahvilan leffailtaa varten: tehdään leffaillasta leiri-TV ja tehdään siihen juonnot, uutiset ja kaikki. Niinpä valvoimme puoleen neljään yöllä ideoiden, kuvaten ja editoiden. Oli se kuitenkin hauskaa. Meiltä syntyi mm. plastuslautassa ja pimeässä metsässä kuvattu kummallinen elokuva, The Rafters. Ei, en julkaise.
Päivä 6 (Torstai)
Päivä 6 virallisessa blogissa.
Kuudentena päivänä leiriläiset lähtivät Turkuun tutustumaan kaupunkiin ja nähtävyyksiin. Tutustuminen alkoi parin tunnin kiertoajelulla. Sitten leiriläiset jakaantuivat kolmeen ennalta valitsemaansa paikkaan, joista itse valitsin Turun tuomiokirkon tornin. torni oli noin 70 metriä liian korkea minulle, mutta uskaltauduin lopulta katsomaan alas. Otin ylhäältä myös hienoja kuvia, ja mietin samalla, mitä alla olijalle tapahtuisi jos kamera tippuisi. Vaikka osasimme odottaa pienemmän kellon soimista noin metrin päässä korvastani, olin siti laskea housuihini.
Sitten leiriläiset jakaantuivat ympäri kaupunkia harrastamaan valokuvasuunnistusta: heille annettiin lista kuvia ja tehtäväksi kuvata itsensä samoissa paikoissa. Kaikkia oli tietysti mahdoton saada, sillä paikkoja oli kolmisenkymmentä ympäri Turkua. Minä lähdin tutustumaan kaupunkiin henkilökohtaisen saattajani kanssa, jonka sain koska en ollut paikallisia enkä voinut mennä kotiini käymään. Pääsimme saattajan kaverin kyydillä Forum Marinumiin, joka oli varsin mielenkiintoinen. Rahat ja aika eivät riittäneet laivoihin tutustumiseen.
Illalla esitettiin vaivalla kuvaamamme ja editoimamme videot. Elokuvilta meni mainiosti, ihmisiä nauratti jopa surkea jännitys-/seikkailuelokuvamme The Rafters. Lisäksi näytettiin Itävallan poikien videoita, sekä kaikki The Right to Be Me-videot.
Päivä 7 (Perjantai)
Päivä 7 virallisessa blogissa, tällä kertaa ei minun kirjoittamani.
Perjantaina oli viimeinen IT-linkki, jossa oli virtuaalisesti paikalla myös UNICEFin edustaja. Blogiin ilmestyi paljon materiaalia ja ihmiset tekivät yleisesti ottaen sitä, mitä kuuluikin. Linkin jälkeen purimme IT-luolan vermeet parissa tunnissa.
Päättäjäiset, toinen kahdesta livetapahtumasta, menivät paremmin kuin avajaiset. Avajaisista opittiin, että jos se ei toimi heti, niin ei se toimi yhtään paremmin vaikka sitä kokeiltaisiin kymmenen kertaa. Emme yrittäneet saada kunnon lähetystä niistä maista, joista sitä ei ollut tullakseen, koska teknisten ongelmien katsominen puolen tunnin ajan ei varmasti olisi kiinnostanut leiriläisiä. Tästä syystä kunnollista materiaalia nähtiin vain Suomesta ja Ruotsista, muista maista kuvaa ja ääntä näytettiin lähinnä muutaman sekunnin pätkä, eli kunnes selvisi ettei sieltä muuta tule. Jokaisesta maasta nähtiin ainakin hetki rakeista kuvaa, eli ihan kiva niinkin. Lopuksi näytettiin vielä videomuodossa ollut valokuvakooste eri maista, hyvällä musiikilla höystettynä. Päättäjäiset olvat huomattavasti sutjakammat kuin avajaiset.
Virallisten päättäjäisten jälkeen pidimme vielä pienen päättäjäisseremonian Suomen keskuksessa. Lahjoimme vierailijaryhmien johtajia ja lauloimme parit kauniit hiljentymislaulut. "Ilta pimenee" oli minusta varsin onnistunut kokemus: se laulettiin suomeksi kaikulauluna, ja ulkomaalaiset osasivat lausua hyvin perässä. Lopuksi lauletiin vielä "Tää ystävyys ei raukene", ja jokainen lauloi omalla kielellään.
Päivä 8 (Lauantai)
Siivoilua ja bussiin. Eipä tässä sen enempää. Jäähyväiset staabille sekä leiriläisille. Kerkesin kuin kerkesinkin tutustua myös leiriläisiin. Sain myös staabista uusia yhstäviä, huolimatta korkeasta keski-iästä (yli 25, hurjaa!). Täytyy kyllä mainita, että kahvilan tytöt näyttivät ihan parikymppisiltä.
Jouduin bussiin, joka kulki Helsingin hostellien kautta. Bussi oli Academicalla noin klo 12.20, joten juna-asemalle ehtiminen oli kuljettajan ystävällisyydestä kiinnin. Kiitos Grandellin Liikenteelle!
Kiitosta ei sen sijaan ansaitse Valtion Rautatiet. Asiakaspalvelun hitaus johtui kyllä edellisestä asiakkaasta, mutta väärä raidenumero oli kyllä lippuneidin vika. Juoksin siis noin 100 metriä raiteelle 13, jonka löytäminenkin oli vaikeaa. Sitten juoksin 100 metriä raiteelle seitsemän, jossa IC5 lipuikin jo muutaman metrin päässä stopparista. Kiitos junankuljettajalle pysähtymisestä. Jos juna olisi mennyt menojaan olisin kyllä nostanut äläkän. Junassa konduktööri oli töykeä ja liputkin tarkastettiin. Kiitos tästä.
Kommentit
Kommentointi suljettu
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu. Jos sinulla on tärkeää sanottavaa, laita palautetta.
5.8.06 klo 22:04 Romu