Arkisto: Kesäkuu 2007
-
Kamera vaihtoon
29.6.07 klo 02:16
Sijoitin ylioppilasjuhlissa kertyneen rahasumman Pentaxin K10D-malliin. Olen nyt tutustunut vehkeeseen ja huhhuh kun on hienoa! Ei sitä laitetta oikein osaa sanoin kuvailla.
Vanha kamera hajosi juuri sopivasti RMJ:ssä. Minkäänlaista örvellystä hajoamiseen ei liittynyt, vaan shampoopullon hajoaminen johti laitteen tuhoutumiseen. Pesuainetta löytyi mm. patteri- ja muistikorttisloteista. Lisäksi laite oli liian liukas pidettäväksi kädessä.
Muuten RMJ:ssä oli erittäin hauskaa eikä kukaan porukastamme edes kuollut. Hyviä artisteja ja Mechano Beachillä todellakin loistobileet.
Matka tosin oli pitkä, ja jouduimme lähtemään Raumalle klo kolme yöllä. Matka oli kyllä sen arvoinen. Legendaarisia juttuja oli matka ja festarit täynnä, mm.
- "Emppu ei ole Anssi, Emppu on Keijo!"
- Grillaaminen on jännempää teltassa tai autossa
- Onks tää auto käynnissä?
-
Kyllästynyt Futuroniin
12.6.07 klo 14:04
Voit levittää tätä viestiä Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssillä. Suosittelen ainakin kopioimaan sen itsellesi myöhempää levitystä varten, sillä minua ei yllättäisi jos Futuron Internet Ky joko poistaisi koko viestin itsenäisesti tai sulkisi tämänkin sivuston mukalaittomaan materiaaliin vedoten.
Tämmöinen ei vetele
Kaikki alkoi viime joulukuussa:
From: emil.virkki@gmail.com To: laskutus@futuron.org Hei! Käytän nykyään sähköpostiosoitetta emil.virkki@gmail.com. Seuraavien hostingpakettien tiedoissa saattaa olla vielä väärä osoite emil.virkki@luukku.com. rauha2.fi ruusu.net Voisitteko ystävällisesti muuttaa osoitteen, sillä sehän on (ilmeisesti) eri kuin cPanelissa oleva osoite. Kiittäen, Emil Virkki ................................................................... Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista. Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku
Futuronin vastaus:
From: laskutus@futuron.org To: emil.virkki@gmail.com Hei! Teemme muutoksen, että saat laskut molemmista domaineista sähköpostiisi emil.virkki@gmail.com Laitan tähän liitteeksi laskun ruusu.net:stä. Lasku oli lähetetty luukkuun. Tällä hetkellä Cpanelissa tehdyt muutokset eivät vielä näy laskutusjärjestelmässä. Osoitteenmuutokset pitää ilmoittaa tänne laskutukseen suoraan :) -- Futuron Internet Marjo > > > Tämän sähköpostin sisältö on tarkoitettu vain > Futuron Internet Ky:n ja viestin vastaanottajan käyttöön. > Sen sisältö saattaa olla henkilökohtainen, tai > sisältää luottamuksellista ja asiakassuhteeseen liittyvää tietoa. > Viestin tai sen osien kopioiminen, julkinen > esittäminen tai muu julkinen käyttö on kielletty ilman lähettäjän lupaa. > >
Luulin kaiken olevan kunnossa. Sitten, yhtäkkiä, sain Lindorff-perintäfirmalta maksumuistutuksen toukokuun lopulla. Laskua ei ollut näkynyt.
Ylläeritelty lasku on toimeksiantajamme mukaan jäänyt maksamatta. Asiaa hoitaa Lindorff Reskontrapalvelut.
Soitin Lindorffiin ja esitin epäilykseni, että Fututron olisi laittanut laskun väärään osoitteeseen (luukku.com), vaikka ylläolevasta viestistä käy ilmi, että osoite olisi pitänyt olla heillä tiedossa. Ilmoitin uuden osoitteen toistamiseen Futuronille.
From: emil.virkki@gmail.com To: laskutus@futuron.org Moi! Ette sitten muuttaneet laskutusosoitetteni, vaikka pyysin. Nyt tuli Lindorffilta maksumuistutus. Sietäisitte hävetä. Eli muuttakaapa VÄLITTÖMÄSTI www.rauha2.fi laskutusosoitteeksi emil.virkki@gmail.com, jottei tarvitse moisen asian takia hostingpalveluntarjoajaa vaihtaa. Kiittäen, Emil Virkki Rauha 2 Webdesign
Futuronin vastauksesta käy ilmi, että arvaukseni väärästä osoitteesta oli osunut oikeaan: (Tukipyyntö ID poistettu sitaatista)
From: laskutus@futuron.org To: emil.virkki@gmail.com Hei! Laskutusjärjestelmässämme oli laskutussähköpostiosoitteeksi ilmoitettu emil.virkki@luukku.com. Osoitemuutokset tulee ilmoittaa suoraan meille laskutukseen. Vaihdoin sähköpostiosoitteeksenne tuon emil.virkki@gmail.com. Terveisin ------------------- Futuron Internet Riikka N. Tukipyynnön tiedot =================== Tukipyyntö ID: ********** Osasto: Laskutus Kiireellisyys: 1 - Kysely Status: Käsitelty
Laitoin molemmat sähköpostikeskustelut Lindorffille todistaakseni olevani oikeassa. Sen jälkeen soitin kahdesti viikossa parin viikon ajan Lindorffiin, jossa asiaa selviteltiin. Lopulta lupautuivat soittamaan takaisin kun asia selviää. (Lindorffin asiakaspalvelu oli kyllä mukavaa ja joustavaa ja hidastelut vastauksessa johtuivat Futuronista)
Mitään ei kuulunut. Sen sijaan rauha2.fi suljettiin ja nyt asiakkaani näkevät viestin, jossa väitetään laskun jääneen maksamatta tai muuta hirveää. Lasku (alkuperäinen) oli tullut sähköpostiini 11 minuuttia ennen kuin huomasin palvelun sulkeutuneen.
Eli lyhyesti: ensin Futuron laittaa laskun väärään osoitteeseen oman asiakaspalvelunsa töppäyksen vuoksi. Sitten se laittaa asian perintätoimistolle, kun asiakas ei ole saanut edes laskua, että voisi maksaa. Sitten kun käy ilmi, että asiakas on oikeassa ja vika on heidän laskutuksessaan pannaan lasku vain uudestaan menemään - ja suljetaan asiakkaan sivut välittömästi. Olisin pärjännyt ilman anteeksipyyntöä, mutta sivuston sulkeminen ei käy päinsä.
En suosittele Futuronia kenellekään. Ennen tätä olisin suositellut, koska pieniä teknisiä ongelmia yms. on ajoittain jopa äärikalliilla Nebulalla. Mutta tämä sotku ylitti rajan. Aion siirtää pois Futuronilta kaikki sivustot jotka irti saan. Lisäksi Suomen Yrittäjien lakimies suositteli yhteydenottoa kuluttaja-asiamieheen, joka kuulostaakin ihan hyvältä.
Kommenteissa saa ehdottaa hyviä, luotettavia firmoja. Olen tsiigaillut Scene Groupia, omistaja vaikuttaa foorumikeskustelujen perusteella kunnon tyypiltä enkä ole kyseisestä firmasta huonoa kuullut.
-
Testissä Drupal
5.6.07 klo 22:58
Lähiaikoina olen tutustunut Drupaliin, koska oma CMS:ni ei kovin suurille sivustoille taivu. Drupal on kyllä selvästi massiivisempi järjestelmä, ja sitä mukaa myös sen käyttöön liittyvä learning-curve on melko suuri. Päätin uhkarohkeasti tutustua ohjelmaan käyttämällä sitä oikeassa projektissa: Suomen Partiolaisten talven 2008 SM-kisoissa. Koska kisoihin on vielä aikaa eikä kävijäryntäystä tule, uskalsin ottaa riskin.
Drupal toimii aivan toisin kuin oma systeemini. Perusperiaatteet ovat tietyllä tasolla samat, mutta koska Drupal on laajempi ja suunniteltu käytettäväksi mitä ihmeellisemmissä yhteyksissä on sen käyttöliittymä ja rakenne paljon yleisemmällä tasolla. Tämä vaikuttaa mielestäni käytettävyyteen negatiivisesti: perussivun tekeminen on tuonkin kokoisella saitilla melko vaikeaa.
Ärsyttävänä yksityiskohtana menin asentamaan Drupalin juuri ennen vitosversio julkaisua. Kun kaikki oli saatu viilattua, huomasin päivitystarpeen ja päivityksen jälkeen osoittautui, ettei viitosversio tykännytkään nelosen plugineista tai säätämästäni teemasta. Prkl, kaikki vaan uusiksi.
Ohjelman käännöstyö on aivan totaalisen vaiheissa. Jouduin kääntämään itse osan vierailijoilla näkyvistä materiaaleista. Toisaalta itse kääntämisessä oli puolensa: saatoin tehdä osasta käännöksiä sopivampia juuri tälle sivustolla. On hieno ominaisuus, että käännöksiä voi muuttaa.
Ohjelmassa on integroitu statistiikkahärpäke, joka on sikäli hyvä, että se näyttää vain Drupal-sivuston kävijät, ei koko domainin ja lisäksi sivuston sisäisen haun yleisimmät hakusanat.
Koodipuoli on hyvin hanskassa ja TinyMCE:n liittäminen on mahdollista helposti. Standardi-intoilijalle Drupal sopii sikäli hyvin. Esteettömyyden suhteen on pieniä ongelmia, mutta pullat ovat kuitenkin keskivertoa paljon paremmin uunissa.
Haku on toimiva, ja keveyden vuoksi toteutettu erillisellä taululla jota päivitetään ajastetusti. Futuron aiheuttaa kuitenkin ongelmia siinä, että Lynx, Wget yms. on poistettu käytöstä. Jouduin kirjoittamaan erillisen PHP-skriptin, joka käy ajamassa Drupalin cron.php-tiedoston netin kautta. Tämä PHP-skripti taas on ajastettu Crontabilla. Toimii yllättävän hyvin!
Subjektiivisesti sanottuna en virityksestä liiemmin pidä. Se on tarkoituksiini liian monimutkainen, ajoittain hidas, taaksepäin epäyhteensopiva ja huonosti ja vajaasti käännetty. Isommallakaan sivustolla se ei erityisen hyvältä tuntuisi, koska huolimatta monipuolisuudestaan Drupal on oikeastaan varsin jäykkä. Ohjelman muuttaminen johonkin tiettyyn tarkoitukseen vie paljon aikaa ja vaivaa. Mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään.
-
Hyvät ohjelma, huonot päivitykset
1.6.07 klo 21:09
Ymmärrän, että muutenkin hanurin Windowsin päivittämisen pitää olla vaikeaa, mutta nyt Firefoxinkin päivitys on muuttunut tuskaiseksi. Luulisi softan osaavan tarkistaa ennen asennusyritystä, onko käyttäjällä rittävät oikeudet. Nyt Firefox toimii näin:
- Firefox lataa päivitykset kun käytän normaalia, jokapäiväistä ja rajoitettua Emil-tiliäni pahaa-aavistamattomaan surffailuun.
- Kettu ilmoittaa innokkuudestaan päivittyä, johon vastaan ei, koska tiedän, ettei siitä tällä käyttäjätilillä tule yhtään mitään.
- Firefox ilmoittaa päivittävänsä kun seuraavan kerran käynnistän sen. No voi kiitos, seuraava kerta lienee tällä samalla tunnuksella.
- Myöhemmin koitan jatkaa surffailua, ja joka kerta kun käynnistän ohjelman se valittaa ettei pystynyt päivittämään itseään. Mikä yllätys! Onneksi selain toimii muuten normaalisti.
- Kirjaudun järjestelmänvalvojana ja päätän päivittää selaimen, se kun on kuitenkin aika kiva.
- Hip hei, päivitys onnistuu ja kaikki ovat onnellisia. Vaihdan takaisin Emil-tilille, koska nettiä selatessa järjestelmänvalvojan oikeuksista on vain haittaa.
- Firefox yrittää päivittää itsensä, vaikka itse asiassa se on jo päivittynyt ja valittaa taas, ettei se onnistu. Perkeleeeeee!